Muutoksia KJT Hockey ry:n organisaatiossa

KJT Hockey ry:n hallitus on tehnyt päätöksen nimetä Mikko Nurminen seuran uudeksi toiminnanjohtajaksi. Nurminen, joka nimitettiin viime keväänä seuran urheilutoimenjohtajaksi, ottaa vastuulleen myös KJT Hockey ry:n koko operatiivisen johtamisen, sisältäen niin urheilutoiminnan kuin hallinnon johtamisen.

”Uudella organisaatiorakenteella pyrimme entistäkin vahvemmin tukemaan jäsenistömme mahdollisuuksia harrastaa jääkiekkoa laadukkaasti ja edullisesti. Mikon pitkäaikainen kokemus ja näkemys toimimisesta urheilun sekä seuratoiminnan parissa tekevät hänestä ihanteellisen valinnan uudeksi toiminnanjohtajaksemme”, kertoo Sami Baggström, KJT Hockey ry:n puheenjohtaja.

Nimitys on osa seuran vuoden alussa käymiä muutosneuvotteluja, joilla oli vaikutusta seuran organisaatioon kahden henkilön osalta, joiden työtehtävät seurassa valitettavasti päättyivät.

”Halusimme varmistaa, että tulevaisuudessakin alueellamme on mahdollista harrastaa jääkiekkoa mahdollisimman kustannustehokkaasti ja että pystymme tarjoamaan sitä kaikille lapsille ja nuorille tasosta riippumatta.

Seuran organisaatiota on nyt muutettu vastaamaan nykyistä jäsenmäärää ja joukkuetarjontaa. Muutosneuvottelut ovat aina erittäin ikävä asia, mutta koimme sen välttämättömäksi velvollisuudeksemme seuran taloustilanne ja tulevaisuus katsoen”, jatkaa Baggström.

Keravalla 15.1.2024

Tiedustelut:

Sami Baggström

Puheenjohtaja

KJT Hockey ry

puheenjohtaja@kjthockey.fi